ENÄJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

1 § Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Enäjärven suojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Sammatin kunta.

2 § Toiminta-alue

Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Karjalohjan, Sammatin ja Suomusjärven kuntien alueella sijaitsevan Enäjärven valuma-alueineen.

3 § Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on ympäristönsuojelun ja siihen liittyvien asioiden edistäminen sekä siten asukkaiden yleisen viihtyvyyden lisääminen toiminta-alueellaan.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toiminta-alueellaan:

1 pyrkii kokoamaan ympäristönsuojelusta kiinnostuneet keskitettyyn ja yhtenäiseen ympäristönsuojelukysymysten ratkaisemiseen

2 kerää tietoja ympäristön tilasta ja suojelutoimenpiteiden tuloksista sekä tekee tarpeellisia esityksiä viranomaisille

3 antaa suosituksia sekä mahdollisuuksiensa mukaan neuvoo ja avustaa erilaisia ympäristönsuojelun edellyttämiä toimenpiteitä suoritettaessa

4 toimittaa jäsenilleen selontekoja suorittamistaan tutkimuksista ja keräämistään tiedoista

5 avustaa viranomaisia antamalla tarvittaessa lausuntoja ja tietoja

6 pyrkii sovitellen, selvityksiä toimittamalla sekä muillakin tavoilla ehkäisemään ristiriitoja ympäristönsuojelua koskevissa kysymyksissä

7 harjoittaa ympäristönsuojelun tarkoitusta ja menettelytapoja koskevaa valistustoimintaa

8 ylläpitää toimintansa edellyttämää yhteyttä virastoihin, laitoksiin ja yhteisöihin, jotka käsittelevät ympäristönsuojeluun liittyviä asioita

9 ottaa vastaan apurahoja, lahjoituksia ja testamentteja sekä

10 harjoittaa sellaista taloudellista toimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen tai jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena

4 § Jäsenet

Yhdistyksen jäseniksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Hallitus hyväksyy yhdistyksen jäsenet hakemusten perusteella.

5 § Jäsenen eroaminen tai erottaminen yhdistyksestä

Jäsenen erottamisesta päättää yhdistyksen hallitus.

6 § Jäsenmaksu

Toiminnastaan aiheutuvien kustannusten kattamiseksi yhdistys perii jäseniltään vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruus määräytyy perusmaksuyksiköittäin seuraavasti: henkilöjäsenet 1 perusmaksuyksikkö ja yhteisöt ja säätiöt 10 perusmaksuyksikköä. Vuosikokous määrää perusmaksuyksikön suuruuden ja hallitus maksun suorittamisen ajasta ja tavasta.

7 § Hallitus

Yhdistyksen hallintoa hoitaa yhdistyksen hallitus, johon kuuluu 6-12 jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi, yksi kolmasosa (1/3) vuosittain on erovuorossa. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallitus ottaa keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on saapuvilla. Jokaisella hallituksen jäsenellä on hallituksen kokouksessa yksi (1) ääni.

Hallitus voi keskuudestaan asettaa työvaliokunnan ja määrättyjä tehtäviä varten valiokuntia, jotka toimivat hallituksen alaisina.

8 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa joko hallituksen puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.

9 § Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi ja tilintarkastajien toimikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään neljä viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

10 § Yhdistyksen kokous

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä heinä-elokuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti pyytää.

Yhdistyksen kokouksessa jäsenellä on yksi (1) ääni kutakin perusmaksuyksikköä kohden.
Kukaan ei kuitenkaan saa kokouksessa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin yhdellä kymmenesosalla (1/10) kokouksessa edustettuna olevasta yhteenlasketusta äänimäärästä.
Henkilöjäsenen puolesta ei voi esiintyä valtakirjalla.

11 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus. Kutsu on lähetettävä vähintään yhdeksän (9) vuorokautta ennen kokousta jäsenille heidän yhdistykselle ilmoittamaansa osoitteeseen, sähköpostilla niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet yhdistykselle sähköpostiosoitteensa tai ilmoituksella yhdistyksen koko toimialueella ilmestyvässä lehdessä.

12 § Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1 Kokouksen avaus
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4 Todetaan läsnä olevat
5 Hyväksytään kokouksen työjärjestys
6 Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
7 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
8 Vahvistetaan seuraavaa toimintakautta varten toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä jäsenmaksun suuruus perusmaksuyksikköä kohden
9 Päätetään hallituksen ja valiokuntien jäsenten sekä tilintarkastajien palkkioista ja muista korvauksista
10 Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
11 Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän henkilökohtaiset varamiehensä
12 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle toukokuun loppuun mennessä.

13 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään sen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen sen toiminta-alueella purkamisesta päättävän kokouksen mukaisesti. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.