LIIKA VALOKO TURHAA?  - KYLLÄ

Nykyään puhutaan ja kirjoitetaan paljon valosaasteesta. Mitä se on?

Jo aikoinaan tehdyn tutkimuksen mukaan ovat mökkiläiset perinteisesti paenneet liikaa valoa maaseudun rauhaan. Kuitenkin valon käyttö on lisääntynyt huomattavasti aina korkeatasoisemmin varusteltujen mökkien tultua rannoillemme.

Välttäkäämme horisontin yläpuolelle suuntautuvaa tarpeettoman voimakasta valaistusta, joka ei ole tarpeen turvallisuuden tai viihtyisyyden kannalta. Kun valaisimesta lähtevä valonsäde jää horisontin alapuolelle, ei valoa pääse karkuun taivaalle. Valaisimen tehoa voidaan säätää alemmaksi, jolloin saavutetaan myös taloudellisia säästöjä. Lisäksi turhaa yöllistä valaisemista voi rajoittaa ajastimilla. Annetaan naapureillemme yön hämäryys ja pimeys.

Voimmeko pitää luontaisen hämäryyden ja pimeyden häviämistä vakavasti otettavana ympäristöhaasteena? Sehän  vaikuttaa meidän ihmisten lisäksi myös eliöstöön, joka on tottunut säännönmukaiseen pimeän ja luonnonvalon vaihteluun. Meille kaikille olisi varmasti miellyttävämpää, jos kesäasunnoillamme kajastuisi maltillinen ja tunnelmallinen valaistus. Välttäkäämme ns. ylivalaisua ja sovittakaamme valaistus kulloisenkin tarpeen mukaan.

Vapaa-ajan ja rentoutumisen kannalta on erityisen tärkeää mahdollisuus keinovalottomaan ympäristöön.