Vesinäytteiden tulokset 2019

Enäjärven suojeluyhdistys ry on ottanut 25. elokuuta 2019 Enäjärven havaintopaikoilta Elämännokka, Isosaari ja Kivinokka vesinäytteet. Näytteet on ottanut vesi- ja vesistönäytteenottoon sertifioitu näytteenottaja ja ne on analysoitu Metropolilab Oy:n vesilaboratoriossa akkreditoiduin menetelmin. Vesinäytteiden testausselosteet ovat viestin liitteenä ja analyysilaboratorio siirtää tulokset Avoin tieto -palvelun Hertta-tietokantaan.

Vuoden 2019 alkaessa Enäjärvi ei ollut saanut vielä yhtenäistä jääpeitettä lauhan syksyn jälkeen. Tammikuun alkupuolella säiden kylmetessä järvi pääsi jäätymään. Jääpeitteinen aika kesti huhtikuun lopulle. Toukokuun lämpimien säiden seurauksena vedet lämpenivät nopeasti ja järven alusvesi oli selvästi esim. edelliskesää lämpimämpää.

Vähäsateisen kesän aikana Enäjärven vedenlaatu on ollut hyvä eikä haitallisia sinileväkukintoja ole juurikaan esiintynyt. Järven päällysvedessä veden väriluku ja fosforipitoisuus olivat aikaisempaa alempia sekä pääaltaassa että nk. pienellä puolella.

Kesän näytetulokset kertovat kuitenkin järven alusveden happitilanteen olevan heikko. Järven pääaltaassa vesi muuttuu lähes hapettomaksi jo 8 metrin syvyydessä ja matalissa sivulahdissa viiden metrin alapuolella. Tämä voi vaikuttaa kuluvan syksyn aikana järven kalastoon ja muuhun eliöstöön.

Jatkoseurannan tarve

Enäjärven suojeluyhdistys seuraa järvensä tilaa mm. keräten ilmoituksia järven virkistyskäyttäjiltä ja kalastajilta. Tarvittaessa tiedotamme viranomaisia.

Suojeluyhdistys ottaa seuraavat vesinäytteet järvestä kesällä 2020. Talvinäytteitä emme ota rajallisten resurssiemme takia. Toivomme, että kunnat voivat toteuttaa maaliskuussa 2020 talvinäytteiden oton järven kolmelta havaintopaikalta.

Elokuun seurantakerralla Enäjärven kolmelta havaintopaikalta otettiin vesisyvyyksistä 0-4 metriä kasviplanktonnäytteet viiden noston kokoomanäytteenä. Näytteet on säilötty Lugol-liuoksella. Näytteet on sovittu toimitettavaksi Jaana Marttilalle (Uudenmaan ELY), joka toivottavasti saa järjestettyä näytteiden analysoinnin.

Vesikasvikartoitus

Enäjärvi on matala ja laajat lahtialueet kasvillisuuden valtaamia. Enäjärven suojeluyhdistykselle tulee runsaasti ilmoituksia kasvillisuushaitoista ja kyselyitä kasvillisuuden niittomahdollisuuksista. Järven kasvillisuus on monipuolista ja kaipaisimme siitä lisätietoa.

Toivomme, että Varsinais-Suomen ELY-keskus voisi toteuttaa järven kasvillisuuskartoituksen osana vesienhoidon seurantaa lähivuosina. Yhdistys avustaa mielellään hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.