Terveiset syksyltä 2018
dsc 0142

No olipa kesä tänä vuonna! Nyt ei kenenkään tarvitse enää muistella niitä lapsuuden hienoja ja aina aurinkoisia kesiä. Syksykin oli varsin mukavaa aikaa mökillä.

Vähäsateisen ja aurinkoisen kesän huonona puolena oli järven vedenpinnan lasku varsin alhaalle.

Pitkään vireillä ollut pohjapato saatiin tehdyksi elokuun aikana — hyvä niin. Työ on toteutettu todella siististi. Järven vesi oli jo ehtinyt laskea hyvin alas ennen padon tekoa ja rakentamisen yhteydessä karkasi vähän liikaa vettä alas. Näin ollen padon toimivuutta voidaan arvioida vasta ensi vuoden aikana.

Yhdistyksen vuosikokous sujui normaalin sopuisasti. Kokouksen aluksi kuultiin esitys kesämökkien jätevesijärjestelmistä. Hallituksen jäsenistä vaihtui kaksi — saatiin vähän uutta näkemystä mukaan. Tässä esitän puheenjohtajan erityiskiitokset hallituksen jättäneille Heli Vahteralle ja Pekka Tuomiselle työstä yhdistyksen päämäärien hyväksi. Onneksi Vahtera on luvannut jatkaa vesinäytteiden ottamista ja hallituksen muuta avustamista. Uudet hallituksen jäsenet Maarit Leino ja Erkki Arvola ovat osallistuneet innostuneesti hallitustyöskentelyyn.

Vuosikokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen sääntöihin lukuisia muutoksia. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt sääntöjen muutokset. Merkittävin muutoksista tarkoittaa yhdistyksen vuosikokouksen aikaistamista entisestä käytännöstä. Nyt vuosikokous on pidettävä vuosittain toukokuun loppuun mennessä. Kesällä on tarkoitus jatkaa vapaamuotoisempia tapaamisia.

Tämän syksyinen muikkutapahtuma oli jälleen onnistunut. Järven ison puolen muikkukanta on todella runsas. Kiitokset järjestelyyn osallistuneille.

Hyvää loppuvuotta toivottaen

Heikki Halttunen
Puheenjohtaja
31.10.2018